varusteet

Aktiivireserviläisen ”pakolliset” varusteet

On aika sohaista muurahaispesää oikein kunnolla ja esittää meidän oma versio siitä millaista perusvarustusta aktiivireserviläisellä tulisi löytyä kotoa. Meitä aktiivireserviläisiä on moneen eri lähtöön, aselajiin ja kukkaron kokoon tuijottamalla. Siksi jokaisen on mietittävä itse mistä lähtökohdista on harrastuksessa mukana ja millä budjetilla on varaa lähteä rakentamaan uutta vaatekaappiaan.

BONUS: Artikkelin lopussa on vielä ohjeet oman aivan timanttisen päähineen tilaamiseen, jota ei ihan joka riviukolta löydy!

CAMS_511Finland_keikkalaukku_auto2

DISCLAIMER: Tämä blogipostaus ei ole Varustelekan maksettu mainos, se nyt vaan on sellainen juttu että kustannustehokas reserviläinen löytää suuren osan M05-varusteistaan Lekan kautta. Tässä postauksessa keskitytään lähinnä perusvarusteisiin, eli emme keskity tässä artikkelissa TVÄL-materiaaleiin. Sellaistakin on luvassa myöhemmin syksyllä/talvella!

Eli koulukuntia on monia mutta yritetään parhaamme ja jaetaan tämä postaus kolmeen eri osioon:

Aloittelija-varustus

Kaikessa yksinkertaisuudessaa on ensisijaisen tärkeää että sinulta löytyy oikeanlaiset kengät jalasta. Harjoituksiin tultaessa jaetaan yleensä hyllystä Jalas SA M05 taistelijan kengät ja/tai kesä/talvikumisaappaat. On huomioitavaa että etenkin Jalaksen ”maiharit” ovat tehty leveälle lestille ja jos taistelijalta löytyykin astetta kapeampi jalkapöytä, ovat Jalaksen mallin maiharit myrkkyä pitkäkestoisessa rasituksessa.

Tästä syystä onkin aloittelevan aktiivireserviläisen syytä keskittyä pitämään huolta omista jaloistaan, kuten jokaisen sotilaan perustehtäviin kuuluu.

SpolErikois suosittelee seuraavia tuotteita aloitteleville aktiivireserviläisille:

Haix P3-maihinnousukengät
3565
Kuva: © Varusteleka.fi

Tällä valinnalla et voi mennä pahasti pieleen. Kengän ominaisuuksiin kuuluu mm. hengittävä kalvo, joka pitää ihan _aikuistenoikeasti_ veden ulkopuolella. Kenkä sopii parhaiten kapeaan jalkaan ja Haix:lta löytyy myös malli leveälle jalalle, Haix Airpower Pro R, joka on tosin hieman kalliimpi.

Ainoa negatiivinen asia mitä näistä kengistä on huomattu kolmen Lapin vaelluksen ja lukemattomien viikonloppu- & ampumarataharjoitusten jälkeen on niiden pohjien liukkaus talvella. Mutta jonkun mielestä sekin voi olla toivottu ominaisuus…

Kunnon pohjalliset
Haixin standardipohjalliset ovat roskiskamaa, eli tarvitset vielä upouusiin kenkiisi kunnon pohjalliset nautinnon maksimoimiseksi. Varustelekasta löytyy siihenkin tautiin lääke, eli Jalas FX2 pohjalliset parilla kympillä.

18326
Kuva: © Varusteleka.fi

Kunnon sukat (lue. merinovillaa)
Vaikka olisit hankkinut ylläolevat kunnon maiharit ja niihin sopivat pohjalliset, tarvitset vielä alle timanttiset sukat. Varustelekan Särmä premium merinosukat ovat vastaus rukouksiisi. Näillä voi painella vaikka koko viikon Lapin vaelluksen, välillä vain kuivaten, ja mikä parasta, nämä eivät ala haisemaan vaikka kuinka runttaisit menemään töppöstä toisen eteen. #strongbuy

33153577fb3a892bff
Kuva: © Varusteleka.fi

Asekäsittelyhanskat
Hanskat, ne taistelijan perusvarusteet, jotka ihka-aidosti kannattaa pitää käsissään varsinkin asetta käsiteltäessä välttääkseen turhat naarmut ja haavat aseen kanssa härvätessä.

Näitä eri hanskoja on hyllyt täynnä alan liikkeissä mutta mikäli haet vain ase käsittelyhanskoja, marssi lähimpään motonettiin, biltemaan tai muuhun rakennusalan kauppaan ja etsi sieltä käsiisi PU-pinnotteella varustetut TYÖHANSKAT. Ai miksi? Niissä on todella hyvä pito, hinta on naurettavan halpa ja niitä löytyy, toisin kuin alla olevassa kuvassa, myös mustassa värissä. Tämä temppu oli havaittu toimivaksi jo noin 10v sitten Haminan RUK:n legendaarisella SPOL-linjalla, jossa näitä oli vääpelinvarastossa ”jakotavarana”. Heitä siis ne mustat nahkahanskat ja varsinkin ne kamalat hiihtohanskat varaston nurkkaan ja ”sijoita” alle 2 euroa oikeasti asiaan sopiviin asekäsittelyhanskoihin.
4011454
Kuva: © Motonet.fi

Puukko
Mitä on suomalainen sotilas ilman puukkoa? No ei juuri mitään tietenkään, eli aloittelevalla aktiiviressulakin pitää olla puukko mukana ja jos sellainen ei ole jäänyt talteen jo varusmiesajoilta on aika sijoittaa kunnon puukkoon, joka kestää ydinsodankin katkerat kiemurat.

12770186.jpg
Kuva: © Varuste.net

JP Peltosen ”lekendaarinen” sissipuukko kestää isältä pojalle pienellä huoltamisella. Pidä siis huoli että tämä löytyy lantiolta kun on aika: avata makkarapaketti, iivanan kurkku tai ihan vaan tehdä syttypuita nuotiolle.

Aloittelija-varustus yhteenveto
– Kengät 169.99 EUR
– Kunnon pohjalliset 22.99 EUR
– Kunnon sukat 19.99 EUR
– Asekäsittelyhanskat 1.5 EUR
– Puukko 79.00 EUR
= 293.47 EUR

Kehittynyt-varustus

Tässä osiossa on tarkoitus tarjota muutama kunnon tärppi hankintoihin, joilla oma toiminta helpottuu mutta budjetti nousee.

Joka kelin takki
Tämä takki herättää aina keskustelua reserviläispiireissä mutta koska se hyvin samantyyppinen kuin PV:n jakotavarasta löytyvä ”goretakki” eli se ei tule tuottamaan ongelmia ns. ”majuriturvallisuuden” kanssa. Ja jos tulee, niin onpahan pikkumainen rättimajuri/vääpeli.

Eli sen pitemmittä puheitta, Varustelekan Hardshell-kuoritakki on aivan ykkösvalinta sille reserviläiselle, joka haluaa että lämpö pysyy sisällä ja sade ulkona.

337075b23ac1ac0232
Kuva: © Varusteleka.fi

Tästäkin takista Varusteleka on jo tehnyt parannellun 2.0 version, joka on mahan alueelta huomattavasti kapeampi kuin ensimmäinen versio. Huppu ja kiristykset ovat toteutettu järkevällä tavalla, sekä hihoista löytyy velcromerkkejä joihin voi länttästä esim. SPOLERIKOIS-velcromerkin. Takkin kylkiäisiksi löytyy vielä housutkin, jos budjetti kestää.

Alkeellinen battle belt
Sotilaspoliisillahan on tunnetusti varustevyö, josta roikkuu kaikenlaista kilkettä mutta jos toimit esim. MPK-kouluttajana tai muuten vain olet henkilö jonka täytyy viettää paljon ulkona touhuamassa ja et halua pitää esim. reppua selässä koko ajan, suosittelemme oman varustevyön hankkimista ja alkeellisen battle beltin rakentamisen aloittamista.

Tähän soveltuu jälleen, yllätys yllätys, tuote joka löytyy Varustelekan valikoimista. Päivitys 241800BJAN19: Varusteleka on nähtävästi vienyt tämän halpis battlebeltin pois omista valikoimistaan. Korvaavana tuotteena esitämme esim. tätä Snigelin varustevyötä.

kuva22
Kuva: © SpolErikois-arkistot

Alkeellisen battle beltin hienous tulee sen modulaarisuudesta:
– Jos olet A-radalla, kiinnitä lipastaskut, dumppi ja pistoolikotelo. Valmis.
– Jos olet kouluttajakeikalla, kiinnitä yleis-, radio-, juomapullo-, karttatasku. Valmis.

Rinkka
Unohda keikkalaukut, pikkureput ja muut turhakkeet. Investoi kunnon rinkkaan jota voit käyttää harjoitukseen siirryttäessä, harjoituksessa ja muutenkin vapaa-ajalla esim. vaelluksilla. Vaihtoehtoja on monia ja näissäkin voi hifistellä aivan jumalattomasti. SpolErikois-suositus kantolaitteelle on Berghaus Atlas rinkka, jota löytyy usein myös käytettynä Hankasuontie varusvarastolta.

20180217_125405
Kuva: © SpolErikois-arkistot

Vyö
Oli jalassa sitten jakotavarahousut tai jotkut omakustanteiset (niistä lisää vielä myöhemmin), tarvitset niille kunnon vyön. Meillä ollut testikäytössä nyt kesästä asti AUTHORITIES COBRA BELT -oliivin värinen vyö Totalshopista. Tämä vyö ei jätä käyttäjäänsä ongelmiin ja kovikkeiden ansiosta se tuntuu todella jämäkältä päällä. Lisäksi sen päälle voi asentaa varustekoteloita suoraan vyölle ja itse solki on todella laadukas. Vyöthän eivät ole ikuisia mutta tuo solki tuntuu melkein olevan!

cobra-vyö-säädettävä
Kuva: © Totalshop.fi

Kehittynyt-varustus yhteenveto
– Hardshell-kuoritakki 249.99 EUR
– Särmä TST Varustevyö 39.99 EUR + taskut oman maun mukaan.
– Berghaus Atlas rinkka 259.99 EUR
– Vyö 49.00 EUR
= 598,977 EUR

All-in-varustus

Nyt aletaan sitten puhumaan sellaisista asioista, jotka nostavat pahimpien geardopäiden ja #guccigear-ystävien etutelttoja. Huom! Nämä ovat tuotteita mitä luultavasti et tarvitse, sillä samaan käyttötarkoitukseen saat tuotteen varusvarastolta jakotavarana mutta ovathan nämä nyt suomeksi sanottuna seksikkäitä:

Viimeisen päälle olevat kuperkeikkahousut
Monen Instagram-käyttäjän ilme värähti elokuun alussa kun Viranomainen.fi julkaisi tämän kuvan omassa Instagramissaan:

37899789_255926048466892_983822654978916352_n
Kuva: © Viranomainen.fi Instagram

Eli ihka aidot Crye Precision G3 kuperkeikkahousut M05-kuviossa. Hintaahan näille luonnollisesti tulee (369.00 EUR) mutta ovathan ne parasta mitä rahalla kaupasta saa.

41704012_299922734159184_3332297015668132415_n
Kuva: © bigoaktaktikal Instagram

Jos haluat _vain_ paremmat housut kuin jakotavarana olevat, kannattaa taas tiirailla Varustelekan tarjontaa. Sieltä löytyy mm. Särmä TST L4 Kenttähousut, jotka ovat jakotavaraan verrattuna suuri parannus korkealla säädettävällä vyötäröllä, lahkeiden tarrakiristyksellä ja takataskuilla. Nämä ovat myös huomattavasti #majuriturvallisemmat kuin Cryen pöksyt, hintakin on alhaisempi (129.99 EUR) ja niistä löytyy myös rajoitettu erä pakkauskuviolla varustettua M05:sta.

Huomiona housuista vielä se, että nehän ovat yleensä ne varusteet, jotka ottavat herkiten hittiä, eli valmistaudu kovassa käytössä ”eissaattana”-huutoihin kun revit uudet huthutkuperkeikkahoususi rikki jossain aivan turhassa tilanteessa…

Taistelupaita
Nämä paidat ovat melko uusia tuotteita reserviläisten käytössä, vaikka niitä on nähtykin jo vuosia sellaisien veijareiden päällä, jotka ovat palvelleet rauhanturvaajina.

Vaihtoehtoja on kaksi:

Crye Precision G3 Combat Shirt M05, 279.00 EUR
TAI
Varusteleka Särmä TST L4 Taistelupaita, 99.90 EUR

Ylläpidolla ei ole kokemusta kuin Varustelekan vanhemmasta versiosta, jossa oli paksumpi neule, JOKA EI MUUTEN HENGITÄ SITTEN YHTÄÄN mutta tämä uudempi Lekan versio on varustettu ”kevyeellä ja hengittävällä neuletorsolla” ja näyttääkin siltä.

336155b8e915aa51be.jpg
Kuva: © Varusteleka.fi – Legendaarinen Rudy Reyes Lekan tst-paidassa

Cryen tappelupaita on kansainvälisesti erikoisjoukkojen käyttämä ja toimivaksi toteama, ”ehkä maailman paras taistelupaita”. Ja sehän näkyy tietenkin hinnassa.

12770942
Kuva: © Viranomainen.fi

All-in-varustus yhteenveto

Viranomainen.fi versio:
– Crye Precision G3 kuperkeikkahousut M05 369.00 EUR (+ polvisuojat)
– Crye Precision G3 tappelupaita M05 279.00 EUR (+ kyynärpääsuojat)
= 648.00 EUR

TAI

Varusteleka.fi versio:
– Särmä TST L4 Kenttähousut 129.99 EUR (+ polvisuojat)
– Särmä TST L4 Taistelupaita 99.99 EUR (+ kyynärpääsuojat)
= 229.98 EUR

Yhteenveto
Eli nopeasti yhteenvedettynä pääset liikkeelle omien varusteiden kanssa alle kolmella sadalla eurolla. Sillä saat peruspaketin, millä jalat eivät hajoa heti ja saat paremman otteen aseeseen harjoittelussa.

Sen jälkeen aukeaakin iso viidakko varustevaihtoehtoja ja tässä blogissa on nostettu esiin muutamia variantteja, mitä voit hankkia itsellesi. Jos haluat tehdä elämän oikein simppeliksi itsellesi, suosittelemme että järjestät kenkäasiasi kuntoon ja hankit varustelekan Hardshell-takin + sissipuukon. Niillä pääset jo pitkälle!

Seuraavassa jaksossa
Tulemme myöhemmässä blogipostauksessa nostamaan esiin TST-varusteita, jotka ovat jo ns. #massikeisari-luokassa (Peltor Comtac, TST-liivit, kypärät, aseet, yms yms), eli muistakaahan kurkata mitä jatkossa tullaan esittelemään!

Bonusvinkki
Ai niin se bonusjuttu minkä lupasimme! Oletko kuolannut oman suikan perään?

32144325_206000780194426_4012447890617139200_n
Kuva: © SpolErikois-arkistot

Voit tilata oman päänkoon mukaan ja aselajin väreissä suikan lähettämällä sähköpostia osoitteeseen: nikomaurinen@gmail.com

Tässä kaikki tältä erää, seuraavaan kertaan!

/SpolErikois-tiimi

Advertisement

5 vastausta artikkeliin “Aktiivireserviläisen ”pakolliset” varusteet”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s